Vaatteet, vuodevaatteet ja muut kodintekstiilit eivät kestä ikuisesti. Käyttö ja peseminen kuluttavat niitä. Oikeanlaisella tekstiilien huollolla on kuitenkin mahdollista lisätä niiden käyttöikää, jolloin säästät rahaa ja luontoa.
Tekstiilien peseminen on yksi eniten luontoa kuormittavista vaiheista niiden elinkaaressa. Tämä ei tarkoita, etteikö tekstiilejä pitäisi pestä – Likaiset tekstiilit kuluvat nopeammin, jolloin niiden elinkaari lyhenee merkittävästi. Ja kukapa haluaisi pukea hikistä paitaa päällensä.
Likaisten tekstiilien kanssa onkin tärkeää miettiä, miten niistä saa puhtaita mahdollisimman ympäristöystävällisesti.
Näin tekstiilit tulisi pestä
Eri tekstiilejä pestessä on tärkeää ottaa huomioon pesuohjeet. Näin saat pyykeistä puhtaita, ja vältyt myös ikäviltä yllätyksiltä, kuten vaatteiden kutistumiselta.
Joskus omat keinot eivät kuitenkaan riitä vaikeimpien tahrojen puhdistamiseen. Tietyt tekstiilit, kuten untuvatakit tai puvuntakit, voivat olla haastavia pestäväksi kotikoneilla. Tällöin kannattaa kääntyä ammattipesuloiden puoleen.
Ammattipesuloilla on käytössään kotitalouksia monipuolisemmat koneet, pesuaineet ja toimintatavat. Pesuloissakin on kuitenkin eroja, mitä tulee laatuun ja ympäristöystävällisyyteen.
Liaton Oy:n pesulat palvelevat asiakkaitaan laatutakuulla. Laadukkaasta ja vaivattomasta palvelustaan tunnettu Liaton on myös vastuullinen toimija. Yritys on huomioinut ympäristöasiat liiketoiminnassaan.
Liattoman kemialliset pesukoneet ovat uudensukupolven ns. hiilivetykoneita, joiden ympäristökuormitus on minimaalisen pieni. Kuivaukseen yritys puolestaan käyttää energiaa säästäviä kondensoivia kuivauskoneita.
Liaton pesula-automaatit ovat innovatiivinen ja helppo tapa käyttää pesulapalveluja. Asiakas vie pyykit kauppojen ja ostoskeskusten yhteydessä sijaitseviin pesula-automaatteihin. Viestin saatuaan puhtaat pyykit ovat noudettavissa automaatista.
Myös pesula-automaatit ovat suunniteltu ympäristöä ajatellen. Automaatit sijaitsevat siellä, missä ihmiset arkena liikkuvat. Näin vältytään ylimääräiseltä ajamiselta. Liaton Oy:n ajoneuvot ovat puolestaan moderneja ja ympäristöystävällisiä.
Lue lisää pesula-automaateista – klikkaa tästä!
Älä heitä rahaa hukkaan
Eri tutkimusten mukaan jopa 90 % vaatteista heitetään pois ennen kuin ne ovat kuluneet loppuun. Syitä tähän on monia. Vaatteiden hajotessa, tai niiden käydessä pieneksi, on kuitenkin hyvä pysähtyä ja miettiä, onko vaatteita huoltanut oikein?
Vaatteiden jatkuva peseminen kuluttaa niitä merkittävästi ja samalla ympäristön kuormitus on valtavaa. Monet myös pesevät vaatteita väärissä lämpötiloissa, väärillä ohjelmilla ja väärillä pesuaineilla. Tällöin lopputuloksena voi olla vaatteiden kutistuminen tai hajoaminen.
Hyvin usein pelkästään vaatteiden tuuletus olisi riittävä toimenpide. Yksittäiset tahrat puolestaan voi pestä pois käsin tahranpoistoaineella.
Jos tekstiili on pestävä, pese se pesuohjeiden mukaisesti. Pyri pesemään vain täysiä koneellisia pyykkiä. Pitkällä aikavälillä tämä säästää luontoa merkittävästi.
Jokainen pesukoneellinen vie sähköä, vettä ja pesuainetta. Tämä tarkoittaa myös rahanmenoa. Väärin pestyt vaatteet voivat puolestaan olla käyttökelvottomia, jolloin moni meistä suuntaa vaatekaupoille. Jälleen kuluu rahaa.
Älä pese vaatteitasi puhki ja keskity aina, kun laitat pyykinpesukonetta päälle. Näin säästät luontoa ja rahaa.
Kaipaatko apua tekstiilien pesemisessä? Tutustu Liattoman pesuloihin klikkaamalla tästä!