Vaikka joulu onkin yksi vuoden odotetuimmista juhlista, aiheuttavat jouluvalmistelut monille epämiellyttävää stressiä. Joulupyhien lähestyessä on hyvä pitää mielessä vanha sananlasku – Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty.
Jouluvalmisteluihin voi mennä yllättävän paljon aikaa. Kun valmistelut aloittaa ajoissa, pystyy joulun lähestymisestä nauttimaan levollisin mielin. Katso siis seuraavat tekstiilit valmiiksi hyvissä ajoin.
Juhlavaatteet valmiiksi
Jos joulua lähtee viettämään esimerkiksi sukulaisten luo, pääsee jouluvalmistelujen kanssa hieman vähemmällä. Juhlavaatteet on kuitenkin aina syytä katsoa kuntoon hyvissä ajoin. Muuten itsensä saattaa löytää keskeltä ruuhkaista kauppakeskusta etsimässä asustetta parin päivän päästä koittavaan juhlaan.
Juhlavaatteita pestäessä tulee olla erityisen tarkka. Mekot ja miesten puvut vaativat omanlaisensa pesun. Pahimmassa tapauksessa vääränlainen pesu tuhoaa vaatteet lopullisesti.
Katso siis ajoissa, että juhlavaatteet ovat sopivat ja puhtaat. Tarvittaessa voit antaa ammattilaisten hoitaa pesun puolestasi, jolloin säästyt ylimääräiseltä stressiltä.
Pöytäliinat ja verhot puhtaiksi
Joulusiivoukseen saa uppoamaan helposti tovin jos toisenkin. Tämän lisäksi pitäisi vielä katsoa kuntoon pöytäliinat, verhot ja mahdolliset muut tunnelmaa luovat tekstiilit.
Yksi perinteisimmistä tilanteista on se, että päivää ennen jouluaattoa etsii varastosta joulupöytäliinan, ja huomaa edellisen jouluaterian olevan edelleen läsnä tahrojen muodossa. Jos tämän huomion tekee hyvissä ajoin ennen joulua, ehtii pesukoneellisen pyöräyttää mainiosti. Viimeisenä iltana ennen jouluaattoa tilanne saattaa kuitenkin aiheuttaa ylimääräisiä hikikarpaloita otsalle.
Jos kiire pääsee yllättämään, luota ammattilaisen apuun
Joskus aikataulut pettävät ja arki täyttyy muista askareista. Hyvistä suunnitelmista huolimatta kiire voi yllättää jouluvalmisteluissa.
Yksi ratkaisu on pesettää juhla-asut ja muut tekstiilit ammattipesulassa, jolloin aikaa vapautuu muuhun siivoukseen.
Liaton Oy:n toimitusjohtaja Risto Myllynen kertoo, kuinka ihmiset ovat hyvin oppineet pesettämään joulutekstiilit ajoissa.
– Joulun lähestyminen näkyy tilauksien lisääntymisenä jo 2-3 viikkoa ennen aattoa. Nykyään tulee kohtalaisen vähän niin sanottuja viimetingan pesuja. Etenkin mattoja pestään paljon joulukuussa, kertoo Risto Myllynen.
Huhujen mukaan Liattoman pesulapalveluita on käyttänyt myös varsin arvovaltainen henkilö Korvatunturilta, sillä yrityksen pesukoneissa on puhdistunut myös joulupukin asuja.
Katso siis matot, verhot, pöytäliinat sekä juhla-asut hyvissä ajoin valmiiksi, ja varmistat kiireettömän joulukuun.
Tutustu pesuloihin ja hinnastoihin klikkaamalla tästä.
Tilaa pesulapalvelu Liaton Pesula-automaatista